Maastoestevalmennus 08.10.2022

Rantasyrjän Niilo Sudennokka järjestää ja valmentaa lokakuun toisena viikonloppuna kenttäratsastuksen pikavuorovalmennuksen maastoesteillä sopivasti ennen radan sulkua talveksi. Valmennuksen vuorot kestävät kunkin ratsukon kohdalta suunnilleen 20 minuuttia, ja ratsukkoja otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä rajatusti. Estekorkeus vaihtelee 80-120cm väleillä, joista jokainen valmennettava tietenkin ratsastaa itselleen sopivat esteet. Tarjolla jokaisella radalla on tukkia, risuestettä, taloa ja kulmaa sekä vesihautaa, johon voi lähestyä joko tukilta tai maarataa pitkin. Suorituspaikat vaihtelevat kunkin ratsukon kohdalta sopivalla radalla. Esteet ovat joko rinnakkaisesteitä tai kierrettäviä. Realistisesti ratsukko ehtii käydä lyhyen osuuden kaikki kuusi estettä, mikäli ratsukko esimerkiksi ratsastaa kaikista rinnakkaisesteistä molemmat, tai kaksi, erityisesti keskittyen tiettyyn esteeseen ja valiten itselleen lisänä esteen, jolla tietää onnistuvansa.

Valmennukseen mahtuu mukaan 6 ratsukkoa. Valmennus alkaa lauantaina klo 10 ja jokainen hoitaa lämmittelyt itsenäisesti ja saapuu vuorollaan ennalta ilmoitettuun paikkaan. Muuten ratsukoilla on vapaa pääsy maastoihin. Hevosten purku ja lastaus tapahtuu ohjatulla parkkialueella. Valmistelut voi hoitaa joko parkkialueella omaan traileriin kytkettynä tai vähän matkan päässä tyhjässä tarhassa. Koska valmennuksen aikaan eletään jo varsin koleita lokakuun päiviä, tallikahviossa saa vierailla vapaasti hakemassa lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa.

Ratsukko saa suorituksestaan lyhyen sanallisen palautteen. Tapahtumassa ei ole tuotospakkoa. Yksi ratsastaja voi ilmoittautua mukaan vain yhdellä hevosella.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 06.10.2022 mennessä sähköpostitse hallankaiku@gmail.com otsikolla Rantasyrjä lokavalkka tai Keskustan tapahtumatopiikkiin muodossa:

ratsastaja - ratsu, https://-alkuinen linkki hevosen sivuille
ratsukon taso/estekorkeus, lisätietoja mahdollisista seikoista, joihin ratsukko toivoo keskityttävän/huomioitavan
+ kuvaus hevosesta, mikäli sivuilla ei ole luonnetta

Osallistujat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä vastaan. Muistathan, että voit ilmoittaa vain yhden ratsukon valmennukseen.

Ratsukot

1. Rauha Nurmes - Africana xx
CIC2 / 100cm, risuesteet, kummittelevat tammalle laukkataustan vuoksi
herkkä, kuumuva, mutta avoin tamma, jolla hyvä motivaatio.

2. Icarus Kristiansen - Chanticleer Lumos
tutustumisluokka / 90cm
ratsastaessa vahva ja omapäinen, mutta myös rohkea.

3. Tuulia T. - Adwr Disgleirio
tutustumisluokka / 90cm, lähestymiset esteelle

4. Minea Pajari - Calvin M!
harrasteluokka / 80cm, nuoren ponin ensimmäinen maastoestevalmennus

5. Marshall Kozlov - P.T. Barnum
CIC1 / 110cm, kulmaesteet

6. Melina Ekholm - Koistilan Minella
CIC1 / 110cm

Aikataulu & valmennusvuorot

valmennuksen aloitus klo 10, ensimmäinen ratsukko Rauha Nurmes - Africana xx
klo 10:30 seuraava ratsukko, Icarus Kristiansen - Chanticleer Lumos
klo 11 kolmas ratsukko, Tuulia T - Adwr Disgleirio
klo 11:30 neljäs ratsukko, Minea Pajari - Calvin M!
klo 11:50-12:10 tauko
12:20 viides ratsukko, Marshall Kozlov - P.T. Barnum
12:50 kuudes ratsukko, Melina Ekholm - Koistilan Minella
13:20 valmennus päätetään

Palautteet

1. Rauha Nurmes - Africana xx

Päivän ensimmäinen ratsukko, Rauha - anteeksi, Pauliina, kuten nainen toivoi itseään kutsuttavan - ja ruunikko täysiveritamma Safira olivat ottaneet lämmittelyt siirtymällä edeltä rataosuudelle. Päivän kuuma peruna oli Safiran risuestelaukkataustan vuoksi risueste ja sen toivottavasti valmennuksen päätteeksi rauhallinen suhtautuminen sellaiseen, joten suuntasin sinne kaksikon perässä.

Pyysin Pauliinaa ihan ensitekijöikseen viemään tammansa esteelle käynnissä, jotta se saisi tutustua siihen. Oletin melko röyhkeästi, ettei Safira ollut saanut oikeastaan koskaan lähestyä risuestettä rauhallisesti, vaan se oli ajettu heti hyppäämään sellaisten yli. Lisäksi olin nähnyt ihan liikaa videoita ja kuvia, joissa jockeyt eivät olleet mitenkään hirveän helläkätisiä, joten jonkinlaista kipupelkoakin ruunikolla varmasti oli. Tamma kiihtyikin kovasti lähestymistä jo käynnissä, ja Pauliina hyssytteli täysiveristään. Esteen vieressä seisoessaan Safira jännitti itseään kuin viulun kieltä ja muljutteli kuolaimia suussaan, mutta selässä rauhallinen ratsastajansa se alkoi luoda jopa uteliaita katseita risujen suuntaan. Ohjeistin Pauliinaa antamaan tilaa Safiralle venyttää itseään, ja kaula pitkällä häntäänsä villisti huiskuttava täysiverinen uskaltautuikin nuuhkuttamaan estettä. Kovasti kehuimme kumpikin epävarmaa, mutta rohkaistunutta hevosta, ja pyysin sitten Pauliinan voltilla kauemmas esteestä ja lähestymään sitä uudelleen, edelleen käynnissä. Halusin toistaa tämän hellän lähestymisen ja rauhallisen tutustumisen muutaman kerran, ja sen annoinkin vielä kotitehtäväksi ratsukolle. Päätimme myös yhteistuumin, ettemme laittaisi Safiraa nyt tällä kertaa ylittämään risuestettä, jotta valmennuksen aikana tehty edistyminen esteen neutralisoimisesta miksi tahansa normaaliksi maastoradan esteeksi ei menisi hukkaan, ja sen sijaan suuntasimme vaahtomuovimuurille, jonka tamma varmasti hyppäisi. Se rentoutuikin entisestään jännittävimmän vaiheen mentyä ohitse, ja hallitussa laukassa hienosti lähestytty hyppy mentiin korvat höröllä kauniisti loppuun, josta Pauliina taputti hevostaan vuolaasti. Minäkin kehaisin kaksikkoa, ja siihen päätimme heidän osalta valmennuksen, Pauliinan lähtiessä verryttelyihin eteenpäin polulle.

2. Icarus Kristiansen - Chanticleer Lumos

Olin pian harpponut metsän läpi matalampien esteiden puolelle, jossa minua odottikin jo kaksi hyvin nyrpeän näköistä osallistujaa; norjalaiset Icarus ja Tico näyttivät käyvän keskenään eleetöntä keskustelua, eikä kumpikaan vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä toisiinsa. Kummankin olemus muuttui kuitenkin kuin taikaiskusta tervehtiessäni ratsukkoa.

Icarus oli kertonut, että kyseessä oli hyvin omatahtoinen nuori hevonen, suorastaan jääräpäinen sellainen, mutta myös äärimmäisen rohkea - sille päälle siis sattuessaan, ja kunhan se ei ollut saanut päähänsä jonkin asian nyt olevan ehdottoman vastenmielistä tai pelottavaa. Itsekseni odotin mielenkiinnolla, minkälainen valmennus meillä oli näillä tiedoilla edessä; kyllähän minä Icaruksestakin olin aikoinani kuullut, ja pakko oli sanoa, että maineeltaan mies oli yhtä vahvatahtoinen - mikäli siis huhupuheisiin oli uskominen.
Syysauringossa kimalteleva nuori ori - siis Tico - vaikutti tänään kuitenkin varsin säyseältä ja vastaanottavaiselta seisoskellessaan radan alussa valitessamme sille muutaman esteen, ja lähdimme sitten este kerrallaan eteenpäin. Siinä vaiheessa Tico ravisteli kuitenkin rauhallisuuden rippeensä, ja ori tempaisi ensimmäiseltä laukka-askeleelta miehen mukanaan kuin märän rätin. Kotikielellään kiroileva Icarus yritti toppuutella puoliveristään takaisin hallintaan, mutta lähestyminen ja sitä seuraava hyppy oli kaikkea muuta kuin hallittu. Vähän selästä kyljen puolelle keikahtanut punatukkainen mies sai onneksi orinsa vedettyä vasemmalle tukin jälkeen ja hissuteltua takaisin paikoilleen, ja kiirehdin auttamaan ratsastajan takaisin satulan kanssa suoraan.
Tico puhisteli erinomaisuuttaan rinta pulleana, onneksi kuitenkin niillä sijoillaan seisten.
Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, kulmansa yhteen rypistänyt Icarus käänsi nuoren ja vallattoman hevosensa takaisin tulosuuntaan ja kiersi esteelle uudelleen. Vaikka miehen ilme olikin varsin tulisieluinen, olivat otteet kaikin tavoin pehmeät ja määrätietoiset, ja Ticolle ei jäänyt hirveästi varaa keljuilulle. Pyysin ratsukon miehen omasta aloitteesta toistamaan tukin, ja nyt varautunut Icarus ei antanut orinsa tempaista laukasta omille raiteilleen, vaikka Tico sitä yrittikin. Nyt ratsukko liiti kauniissa muodossa esteen ylitse, ja tyytyväinen hymy viipyi hetken miehen huulilla. Orikin vaikutti jälleen tyytyväiseltä itseensä, joten päättelin sen olevan enemmän niitä hevosia, jotka tuppasivat testaamaan välillä ratsajaansa. Ohjasin kaksikon kuitenkin kelloa tuijotellen nyt toiselle tukille ja sitten Icaruksen valitsemalle vesiesteelle. Kumpikin meni varsin mallikkaasti; toinen hyppy meni edellistä paremmin ja hevonen hyppäsi suurella himolla, ja vaikka veteen astellessaan Tico muljauttikin ilmettään jonnekin epäilevän ja epämukavan puolelle, se silti jatkoi rohkeasti ratsastajansa kannustuksesta eteenpäin ja takaisin kuivalle maalle. Kehuin molempia, eritoten selvästi varsin elämäniloista oria, joka kaipasi vaan selkeästi paljon kokemusta, ja rauhallisena hevosensa keljuiluista huolimatta pysyvää Icarusta, jonka ilme vaikutti lähinnä omahyväiseltä ja tämän jo hyvin tietävältä, ja lähetin sitten parin jälkiverryttelyjen pariin.

3. Tuulia T. - Adwr Disgleirio

Icaruksen ja Ticon kadottua hädin tuskin horisonttiin paikalle ympäristöönsä suorastaan liian valkea ponitamma ja Tuulia. Yltä päältä hempeisiin vaaleanpunaisiin varusteisiin puettu Liisa tuntui suorastaan sipsuttavan mutaisimpien kohtien ohitse ja poni värähti silloin tällöin koivujen pudotellessa kellastuneita lehtiään sen silmäkulmassa. Tuulia onneksi ratsasti satuponiaan varsin rauhallisin ottein, mikä rentoutti myös ratsua.

Liisa oli säpsystä luonteestaan huolimatta kuulemma yllättävän rohkea hyppääjä; ehkä jopa uhkarohkea, sillä pieni mutta sisukas kimo tuppasi lähestymään esteitä toisinaan turhankin vauhdikkaasti. Ryminä ei millään radalla kuitenkaan ollut toivottua, joten otimme työn alle vaahtomuovimuurin, matalamman tukin ja vielä päälle haudan, sillä kuralätäkköjä kaittava poni kaipasi omistajansa sanojen mukaan siedätyshoitoa.
Aloitimme muurilla, ja kauniisti eteenpäin liukuvan ratsukon lähestyminen näytti ihan opetusvideolta siitä, miten oikeaoppisesti ja rauhallisesti esteelle tullaankaan. Kunnes ei enää näyttänytkään, kun Liisalle iski tulipalokiire muutama askel ennen ponnistusta, ja itsekseen kiihtyvä kimo söi askelvälejä turhankin ahneesti. Tuulialla tuli aikamoinen kiire muuttaa tahtia, jotta ratsukko pääsisi tällä kertaa onneksi pelkästä vaahtomuovista yli eikä läpi. Aika rimaa hipoen se meni, mutta meni kuitenkin. Kutsuin ratsukon takaisin aloituspisteelle ja aloimme yhdessä purkamaan tilannetta ja keksimään ratkaisuja. Tukki kun ei enää ponitamman alta minnekään olisi vierimässä.
Kyseltyäni Liisasta hieman lisää ehdotin laukanvaihtoa muutama askel ennen estettä. Tuulian mukaan ratsunsa osasi sen hienosti lennosta tehdä, ja minä päättelin, että Liisalla kehittyi estettä lähestyessä putkinäkö, jossa sen pienet poniaivot kirittivät sitä eteenpäin kohteeseen. Laukanvaihdolla saataisiin toivottavasti putki katkaistua.
Ratsukko lähti uuteen yritykseensä, ja sovitusti Tuulia ohjasi hyvin kauniisti vaihtuvan laukan. Ja niin kuin uumoilimmekin, Liisa ei tällä kertaa ehtinyt tuijotella tulevaa estettä liikaa, vaan tahti oli mukavan rauhallista alusta loppuun. Runsaita kehuja perään, ja jatkoimme tukille, jossa omien sanojensa mukaan valaistuksen kokenut Tuulia toisti vaihdon ja lähestyi näin esteen Liisan kanssa juuri niin rauhallisesti, kuin opetusvideolla kuuluisikin.
Kieltämättä liejuisesta haudasta oli jopa muodostua lähestymistä suurempi ongelma; kimo satuponi oli kaivanut kavionsa mutaan sen siliän tien, kun kaksikko oli jatkamassa tukilta veteen ramppia pitkin. Miltein säikähdin jo, että Tuulia pääsisi uimaan näillä jo hyisillä tuulisilla lokakuun keleillä, mutta harjaan tarrannut ratsastaja sai pidettyä itsensä selässä. Kokeilimme uutta lähestymistä, mutta muutama askel veteen ja Liisa alkoi peruuttaa takaisin kuivalle maalle. Onnekseni aiemmin hiljainen Tuulia ei ollut luovuttajaluonne, ja vaikutti varsin tottuneelta poninsa oikkuihin, joten ehdottaessani veteen kävelyä nainen oli jo kääntämässä kimonsa uuteen lähestymiseen. Tällä kertaa se käveltiin, ja veden rajassa käytiin selvästi pieni tahtojen taisto ponin ja ratsastajan välillä; Liisa ei halunnut kävellä veteen, Tuulia halusi Liisan kävelevän veteen. Muutaman sekunnin mietintää myöhemmin Liisa ilmeisesti kuitenkin muisti ylittäneensä haudan ennenkin, ja tallusti sitten jalkojaan aluksi suurieleisesti nostellen lammikkoon, ja lopulta ihan tavallisesti kävellen ulos. Kehuin kumpaakin, ja vaikka olisin halunnut toistaa haudan ylityksen heti uudelleen, sai yksi onnistunut läpiveto nyt riittää. Kiitin kaikesta huolimatta varsin harmoonista ja osaavaa ratsukkoa, joka täydensi toisiaan, ja lähetin sitten kohti loppuverryttelyjä.

4. Minea Pajari - Calvin M!

Minea ratsasti juuri paikalle nuoren ja suorastaan saumoistaan ääntä ratkeilevan ratsuponiorin Alvinin, joka seurasi ahneesti ympäristöään ja syksyisten puiden lehtien lerpatusta. Minea kuitenkin kertoi orin olevan varsin kiltti ja säikkymätön, josta omistaja Naella oli ratsukkoa ilmoittaessaan jo maininnutkin. Pistin siis ääntelyn tyypillisen nuoren orin möyhötyksen piikkiin, ja hyvin pitkälti utelias Alvin siltä lähinnä vaikuttikin. Ikä ja kokemus varmasti saisivat mölyt pysymään massussa joku kaunis päivä.

Alvinille tämä oli ensimmäinen maastoestevalmennus, ja jos tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen valmennus kokonaisuudessaan. Halusimme siis lähinnä kokemusta valmennustilanteista ja onnistuneesta, rennosta menosta ponille, ja valitsimme radalta muutaman sopivan esteen, jotka ylittyisivät varmasti helposti. Lähetin Alvinin ja Minean ensimmäisenä tukille.
Kaikin puolin ensimmäinen hyppy meni erinomaisesti; toki näin nuoren kanssa oli kehittymisen varaa vähän kaikessa, jotta tulevaisuudessa hypättäisiin hyvinkin sulavasti ja vaivattoman näköisesti, mutta hätiköinti ja liiallinen innokkuus olivat kumpikin anteeksiannettavissa; sitä paitsi, Alvin tuntui nauttivan kovasti itse touhusta, joten halusimme sille enemmän onnistumisen tunteita hyvistä hypyistä. Lisäksi Alvin oli varsin luonnollinen hyppääjä; se ei todellakaan epäröinyt, vaan ponnisti perinpohjin koko takapäätä käyttäen ja nosti jalkojaan hienosti jättäen hyvin tilaa esteen ja itsensä välille. Tämä jatkui hyvin pitkälti läpi koko valmennuksen.
Päätin laittaa tämän ratsukon ohuista koivunrangoista rakennetulle pystylle, joka oli käytännössä yksi ranka sahattujen kantojen päällä. Jälleen vaativuudesta ei voitu edes puhua, mutta kokemuksena taatusti jälleen arvokas. Minea palkitsi hypyn jälkeen iloiselta vaikuttavaa ratsuaan, ja jatkoi sitten vaahtomuovimuurille. Alvin jatkoi voittoputkeaan, hyppäsi silmääni hyvin uskottavasti ja uskalsin ohjata ratsukon nyt haudalle; ajatuksena lähinnä saada se kulkemaan suorassa veden läpi. Naella oli jotain maininnut, ettei nuoren kanssa oltu niitä sen suuremmin vielä edes harjoiteltu, joten nyt jos koskaan olisi hyvä kokeilla edes suhtautuminen esteeseen.
Minea ratsasti pyynnöstäni Alvinin käynnissä alas ramppia, ja päästi uteliaan orin pään vapaasti laskemaan veden pintaan. Siinä se hetken puhalteli vettä, katseli kaunista peilikuvaansa ja maistoikin vielä kuravelliä irvistellen perään. Sitten ratsastaja keräsi oriin takaisin hyppysiinsä ja ohjasi ponin kävelemään eteenpäin, minkä se teki ehkä vähän turhankin mielellään. Muutaman askeleen otettuaan Alvin pysähtyi kuoputtamaan vettä, ja ehdin juuri varoittaa Mineaa, kun poni asettui etupolvilleen. Onneksi sukkela ratsastaja ehti alta pois ja piteli puoleen sääreen yltävässä vedessä varmasti varpaita palelluttaen nyt hautaa luksusaltaana käyttävää Alvinia. Ori meni ja tunki vielä turpansakin veden alle, ja puhalteli tuhansittain kuplia.
Minä en pystynyt kuin nauramaan; kaikkea oli nähty, mutta Alvin selvästi nautti radastamme täysin rinnoin. Minea pyysi minua ottamaan nopeasti kuvan omistajalle, joka taatusti miettisi, miksi ratsukko palaisi reissulta mutakuorrutteineen, ja vaikka meidän olisi ehkä pitänyt hoputtaa vallaton nuori poni ylös, kaivoin luurin taskustani.
Alvin saatiin lopulta ylös, ja Minea irvisti istuessaan märkään satulaan. Hän itse intti ratsastavansa haudan nyt läpi vielä onnistuneesti, ja tällä kertaa ravissa hoidettu este meni ilman pulahduksia. Eipä tätä tämän paremmin voinut tähän lopettaa, joten lähdin Minean ja hyvin tyytyväisen Alvinin kanssa tallille suorinta tietä lämmittelemään ja lounastauolle.

5. Marshall Kozlov - P.T. Barnum

Lounaan jälkeen hyvästeltyäni ensimmäiset tien päälle lähteneet valmennettavani jatkoin päivää Marshallin ja Barnumin parissa. Edeltä maastoon lähtenyt kaksikko oli aloittanut jo lämmittelynsä kentällä liinassa, ja annoin mielelläni ja viimeisen ratsukon siunauksella Marshallille aikaa lämmitellä Barnum perusteellisesti. Kierrellen ja kaarrellen kaksikko viimein saapui rataosiolle, hieman väsähtäneen oloisena, jonka Marshall selitti orin säikähtäneen pellolla seisonutta traktoria. Nuorta ja tottumatonta oria siis tässäkin hevosessa vielä jäljellä.

Barnumin kanssa toivottiin kulmaestettä, joten sellaista me tässä parikymmentä minuuttia tultaisiin kyllästymiseen asti hyppäämään. Toki olin laittanut Marshallin valitsemaan vielä toisen esteen, ehkä kolmannenkin, jotta ori saisi päättää onnistuneesti joka tapauksessa. Musta ori itseasiassa ohjattiinkin aloittamaan tukilta, ja jatkamaan sitten kulmalle, joka meni ensimmäisellä hypyllä suoriltaan melko hyvin. Huomasin ratsun vielä hakevan pitkälti turvaa ratsastajastaan oikeisiin ponnistuksiin, ja Marshall sai suoristella hevosta tuon tuosta takaisin reitille, mutta ori kyllä eteni oikein mallikkaasti muuten.
Päätimme toistaa kulman uudelleen, kuten oli alunperin tarkoituskin, ja tälläkin kertaa se meni erinomaisesti taitavan miehen ohjauksesta. Mitään suurta korjattavaa en siis tässä nähnyt; kulmakin oli tainnut korjata itse itsensä.
Kolmas kerta kuitenkin viimein meni vähän siihen suuntaan, kun minulle oli tyypilliseksi Barnumin kulmahypyksi kerrottukin; Marshall ei tainnut olla ihan niin reitillä, kuin Barnumin mielestä piti, ja ori kurvasi röyhkeästi esteen vierestä. Uuteen yritykseen lähdettiin samantien, ja tällä kertaa hypättiin jälleen. Käskin ratsukon jatkamaan suoraan tukille varman hypyn perässä, ja kaksikko teki työtä käskettyä suorastaan esimerkillisen upeasti. Näillä tulilla olisi varmasti voitu kellottaa vaikka koko rata, sillä nyt nuori ori eteni kilpahevosen näköisenä. Barnum kuitenkin palasi ravissa luokseni Marshallin silittäessä sen klipattua kaulaa. Mies hymyili minulle kuin itse Naantalin aurinko selittäessään, että näin monta onnistunutta hyppyä ei kulmalla oltu Barnumin kanssa aiemmin tehtykään, joka tietenkin ilahdutti myös meikämiestä suuresti. Leikinkin hetken ajatuksella vielä yhdestä yrityksestä kulmalla, mutta hienosti suoriutunut Barnum vaikutti jo varsin väsähtäneeltä koko touhuun. Otin sen merkkinä siitä, että Barnumin osalta kulmien jankkaus ja valmennus olisi hyvä päättää tähän, ja lähetin ratsukon tukin kautta jälkihuoltoon.

6. Melina Ekholm - Koistilan Minella

Marshallin ja Barnumin kadottua horisonttiin jo odotteleva viimeinen ratsukko, Melina ja valmennuksen ainoa suomenhevonen Minella lähestyivät rataosiota hymyssä suin. Hörökorvainen kimo imi ympäristöstään irti kaiken havainnoitavan, ja nuuski minutkin läpikotaisin.
Minella olikin jo kokenut maastohyppääjä, joten meillä ei erityisemmin tarvinnut sen kanssa työstää mitään tiettyä estettä. Melina kaipasi enemmän kokemusta vieraista paikoista, vakuutteluja sekä kommentteja yleiskatsauksen merkeissä, ja minähän mielelläni jaoin sellaisiakin. Melina oli lähinnä kertonut tamman ongelmien kytevän radan ulkopuolisessa maailmassa; erilaiset häiriötekijät, kuten maaseudulla yleiset traktorit, maastoradoille eksyneet, Spandex-pukuiset pyöräilijät saivat sen pienen maailman sekaisin.

Aloitimme ratsukon kanssa radan läpi kävelyllä. Minella kävi selvästi itsekin jokaisen esteen läpi, totesi tutuiksi ja jatkoi luottavaisin mielin Melinan rauhallisessa ohjauksessa. Ainoastaan nyt syksyn lehtiä kerännyt hauta herätti selvästi kimossa ja herkäksi taipuvassa tammassa uusia tunteita, sillä Minella ei halunnut lähestyä edellisten ratsukoiden sakkauttamaa, lehtiä kelluvaa vettä aluksi lainkaan. Melina kertoikin, ettei Minella ollut vielä koskaan joutunut syksyllä maastoradalle, jolloin vedestä saattoi löytyä toisinaan runsaastikin kaikkea kelluvaa, joten aloitimme rauhallisesti veteen astelemalla. Melina ratsasti onneksi päättäväisesti ja hellästi hevostaan rohkaisten tammaansa eteenpäin, ja pysäytti sitten ohjeistuksestani sen seisomaan matalahkoon kohtaan. Minella selvästi piti kokemusta epämiellyttävänä, mutta ratsastajan antaessa tammalle tilaa nuuskia vedenpintaa ja lähestyviä koivun- ja lepänlehtiä se pääsi toteamaan tämän ihan samanlaiseksi haudaksi, joita on tullut ylitettyä aiemminkin, eikä se ollut sen vaarallisempi kuin ennenkään. Uskalsin tässä vaiheessa pyytää ratsukon osion alkuun.
Melina ratsasti Minellaa hyvin kauniisti ja eleettömästi, ja ensimmäisenä esteenä oleva tukki ylittyi oppikirjaesimerkillisesti korvat höröllä. Ratsukko jatkoi vähän turhankin kiireellisesti vaahtomuovimuurille, joka kuitenkin ylitettiin onnistuneesti. Melina hyssytteli sen jälkeen ratsuaan ravissa, koko ajan lähestyen vesihautaa maarataa pitkin, ja nosti sitten uudelleen laukan. Jälleen Minella tuntui hieman kiristyvän vedessä, mutta rohkeasti kuitenkin painoi eteenpäin ja vedestä pois tyynen omistajansa tasaisessa luotsinnassa.
Vesiesteen jälkeen ratsukko sai hetken vapaata käyntiä, jonka aikana latelin huomioni ja Melina kiitteli kimoaan. Käänsimme sitten radan kulkusuunnan, ja otimme kiintokohteiksi rinnakkaisesteinä olevat risut ja kulman. Päinvastainen kulkusuunta tuntui aluksi Minellasta varsin vieraalta, ja vaikka risueste ylittyikin hyvin, päätimme uusia sen paremman tasapainon ja varmemman kulman takaamiseksi. Minella ei toisella kertaa itselleen ominaisesti enää epäröinyt askelissaan, vaan ratsukko jatkoi risuilta kulmaan kauniin ylityksen tehden. Jälleen Melina sai kehua runsaasti hevostaan, ja näin onnistuneesti oli hyvä päättää tämänkin kaksikon valmennus. Kaksikko lähti kanssani suoraan kohti tallia lyhyehkön matkan verrytellen lokakuun auringon viimein salliessa hanskojen taskuun tunkemisen.