Kastanjan Parisienne

virtuaalihevonen - VH19-031-0168


KTK-I EV-II

"Paris"


suomalainen puoliveritamma, 172cm punaruunikko
syntynyt 08.04.2019, iältään 14-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattanut Kastanjeholm FI
omistaja Ronja Rinkkapuro VRL-14618

painoittunut esteratsastukseen
kilpailee tasolla 160cm

☆ I -palkinto kantakirjaustilaisuudessa syyskuussa 2019
☆ II -palkinto estevarsojen laatuarvostelussa toukokuussa 2019 
3 Star Prospect pistein 1086


Parisienne oli ensimmäinen lopulta monista kastanjeholmilaisistani. Eipä siinä sen kummenpaa tarinaa ole taustalla; näin Sylvin omin kaunihin kätösin kirjoitetun mainoksen myytävistä varsoista, ja palkatun valokuvaajan auringonlaskussa ottama räpsy ruunikosta, suuresta tammavarsasta vakuutti minut ensisilmäyksellä. Sopivasti itse olin pallotellut viimeisen vuokrahevossuhteen päätyttyä oman hevosen hankintaa, ja siinä se nyt olisi; ehkä vähän nuorempana kuin odotin, mutta saisinpa tehdä minun näköiseni hevosen.

Paris on niitä elämässä kerran vastaantulevia hevosia. Niitä, jossa kaikki on vaan kohdallaan. Rakenteellisesti miellyttää omaa silmää, luonteensa puolesta mutkaton ja suoritushevosenakin itsensä likoon laittava. Ruunikko osaa ottaa just sopivan rennosti ja kiireettömästi arjessa, sitä ei haittaa vaikka hoitaja ei kaikkea heti osaakaan ja kentällä siitä löytyy potkua ja tekemisenintoa oli edessä sitten esterata tai kouluvääntö. Puoliveriseksi se on mukavan anteeksiantavainen ratsastajalleen eikä dramaattisuus kuulu tamman adjektiiveihin. Kaikkiaan siis oikeasti esimerkillisesti mukava hevonen, jonka kanssa pystyy ystävystymään ja nauttimaan hetkestä.

Parisin luotto käsittelijäänsä on vakiona pyöreä kymmenen. Se kulkee kroppa rentona uudenkin ihmisen matkassa, joskus vanhojen tuttujen kanssa ilman naruakin, tarhaan, tarhasta ja minne sitä ikinä tahtookaan tällä kertaa viedä, eikä haittaa, jos ei vielä tiedäkään! Paris on vaan tyytyväinen tuuleen korvien välissä.
Parisin tyytyväisyys vähään on niitä piirteitä, joita vähän kokeneempi (ylityöllistetty) tallikäsi osaa jo arvostaakin. Ruunikon saa näppärästi läpihoidettua parissakymmenessä minuutissa, mukaan lukien sukimiset, putsailut ja varustamiset. Se kenties jo kertookin, ettei Paris ota itseensä hoitohommissa oikeastaan mistään, vaan sitä saa koskea ja hiplata mistä ja millä tapaa keksiikään, karsinassa tai käytävällä ketjuissa. Eläinlääkärikin on vanha tuttu, jota tamma ei koskaan oppinut kammoksumaan, kengittäjälle voi puolestaan heittää tervehdykseksi hennot hörähdykset alussa.

Ratsuna ruunikko on niitä hevosia, joiden kanssa aina onnistuu. Seesteisestä puoliverisestä saa kentällä irti pienellä herättelyllä sopivasti pirteän, yhteistyönhaluisen ja oppivaisen hevosen, jonka kanssa voi vääntää ensin hiekalla ja lähteä loppukäynneille maastoon ilman höyryilyä. Paris on erittäin antava, itsensä pelottomasti mukaan laittava kaunisliikkeinen ja tasainen tapaus.
Parisin veri virtaa vahvasti estepainoitteisena, ja ruunikon kanssa on noustu nopeasti korkealle. Tamma on esteillä luonnollinen, terävä ja varma, hevonen, joka hyppää esteen kuin esteen oli edessä minkä tahansa näköinen kyhäelmä. Hypätessä ruunikko ponnistaa aika hyvin itsekin, koko takapäällä ja etuosan ylös huolehtien, jolloin hyppykorkeus riittää juuri sinne satakuuskymppiselle. Hyvän tyylin lisäksi Paris on omatoiminen, siitä löytyy automaattipilotti, jota yleensä ei tarvita, pääasiassa vain ratsastajan epävarmoilla avuilla tamma osaa itsekin hoitaa pakan esteen yli kasassa.
Parisin treeniohjelmaan kuuluu tietysti myös muutama päivä sileällä. Puoliveriseltä löytyy luonnostaan todella mukavat, joustavat ja matkaavoittavat askeleet, joita on ollut hyvä hienosäätää lajia ajatellen, ja hyvä liike ja herkkyys näkyy myös esteradalla.

Kisatilanteissa Paris on alusta asti ollut kuin vanha tekijä, ja vaikka ruunikko seuraa ehkä ympäristöään valppaammin kuin kotonaan, on se silti enemmän hyväntahtoista uteliaisuutta ja tarkkailua. Muuten tamma on pitkälti ihan sama elämästä nautiskeleva otus, joka ei tuota päänvaivaa lastauksenkaan suhteen.

Sukutaulu

Paris on 2-polvinen.



i. Universum Hills
KTK-III YLA2 ERJ-I


ii. Urano KTK-II

iii. Uno II evm holst

iie. Peridot evm holst



ie. Belle Bambina YLA2 ERJ-I

iei. Sturmkönig evm holst mkm 170cm

iee. Belle Ballerina evm holst trn 173cm



ei. Papyrus de Joyeux KTK-II

eii. Carthago des Auffarts evm sf trn 170cm

eie. Carnac Renata evm sf vrn 168cm



ee. Evey's Light Moon fwb rnkm 162cm

eei. High Moon evm fwb mkm 165cm

eee. Brittney G evm fwb rnkm 162cm

Kilpakalenteri

Paris kilpailee VRL:n alaisissa esteratsastuskilpailuissa.

30.06.2019 VSN Adina / tuomari Spookiness / 02/09 RCH

66 sijoitusta, joista 18 voittoja
24.05.2019 kutsu / 160cm / 03/27
25.05.2019 kutsu / 160cm / 02/27
01.07.2019 kutsu / 160cm / 04/20
06.07.2019 kutsu / 160cm / 04/20
08.07.2019 kutsu / 160cm / 03/20
12.07.2019 kutsu / 160cm / 02/18
13.07.2019 kutsu / 160cm / 01/14
14.07.2019 kutsu / 160cm / 02/18
15.07.2019 kutsu / 160cm / 02/18
17.07.2019 kutsu / 160cm / 02/18
22.07.2019 kutsu / 160cm / 01/18
23.07.2019 kutsu / 160cm / 04/18
25.07.2019 kutsu / 160cm / 03/18
04.11.2019 kutsu / 160cm / 05/25
08.11.2019 kutsu / 160cm / 03/25
08.11.2019 kutsu / 160cm / 02/25
11.11.2019 kutsu / 160cm / 04/25
12.11.2019 kutsu / 160cm / 05/25
13.11.2019 kutsu / 160cm / 01/25
15.11.2019 kutsu / 160cm / 02/25
18.11.2019 kutsu / 160cm / 01/25
18.11.2019 kutsu / 160cm / 01/25
02.10.2022 kutsu / 160cm / 04/18
03.10.2022 kutsu / 160cm / 02/18
07.10.2022 kutsu / 160cm / 05/38
08.10.2022 kutsu / 160cm / 03/38
08.10.2022 kutsu / 160cm / 03/38
09.10.2022 kutsu / 160cm / 01/38
12.10.2022 kutsu / 160cm / 02/38
16.10.2022 kutsu / 160cm / 02/38
17.10.2022 kutsu / 160cm / 03/38
19.10.2022 kutsu / 160cm / 04/38
19.10.2022 kutsu / 160cm / 01/38
21.10.2022 kutsu / 160cm / 05/38
22.10.2022 kutsu / 160cm / 06/38
25.10.2022 kutsu / 160cm / 04/38
27.10.2022 kutsu / 160cm / 01/38
30.10.2022 kutsu / 160cm / 03/38
02.11.2022 kutsu / 160cm / 03/17
04.11.2022 kutsu / 160cm / 01/17
05.11.2022 kutsu / 160cm / 02/17
06.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
07.11.2022 kutsu / 160cm / 02/12
08.11.2022 kutsu / 160cm / 01/17
09.11.2022 kutsu / 160cm / 04/17
10.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
10.11.2022 kutsu / 160cm / 02/12
10.11.2022 kutsu / 160cm / 02/17
10.11.2022 kutsu / 160cm / 04/17
11.11.2022 kutsu / 160cm / 03/12
11.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
12.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
12.11.2022 kutsu / 160cm / 02/17
13.11.2022 kutsu / 160cm / 01/17
17.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
18.11.2022 kutsu / 160cm / 03/12
18.11.2022 kutsu / 160cm / 03/17
20.11.2022 kutsu / 160cm / 01/17
22.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
24.11.2022 kutsu / 160cm / 02/17
25.11.2022 kutsu / 160cm / 03/17
26.11.2022 kutsu / 160cm / 03/12
26.11.2022 kutsu / 160cm / 02/12
26.11.2022 kutsu / 160cm / 02/17
28.11.2022 kutsu / 160cm / 01/12
30.11.2022 kutsu / 160cm / 03/17

Päiväkirja

00.00.0000 merkintä

Tekstiä.

Parisin kuvat © VRL-00884, kiitos!
Parisin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita