Ponimäen Peppi

Päiväkirja

päiväkirjamerkintä 13.09.2022 © Anniina (omistaja)

Peppi oli ensimmäisen viikon aikanaan ehtinyt osoittaa, kuinka nokkela ja ennen kaikkea ponimainen se oikein olikaan! Minulla oli tapana pitää vähän kaikkia ovia auki, ja ensimmäisenä päivänään se oli keksinyt raollaan olevan navetan pihan puoleisen oven. Olin havahtunut etätöistäni siihen, että joku kopisteli eteisessä, ja hölmistyin törmätessäni tuulikaapissa ponivarsaan, joka kantoi juuri yhtä monista kumisaappaistani. Sen jälkeen olen pukannut navetan oven kiinni.
Toinen sen tempauksista oli aiheuttaa minulle harmaita hiuksia jo saman illan aikana, kun illalla saavuin ajamaan hevosia yöksi sisään iltapuurolle. En meinannut aluksi löytää Peppiä mistään, ja huolen kasvaessa ohjattuani ensin Lillin ja Lotan loosseihinsa kiersin koko pihaton reunat ponin varalta. Ei siellä mielestäni miniponin mentävää reikää missään ollut, joten pakko sen oli jossain aitojen sisällä olla. Ajattelin juuri käydä peuhomassa vapaan tilan pahnat, kun yhdestä varastokarsinasta kuului tasainen rouske, ja sieltähän minä ponin yhytin, porkkanapussin kimpusta. Iltapuurot jäivät Pepiltä välistä, minulla taasen yöunet, kun pelkäsin ähkyä.
Pepin neljäs päivä oli ehkä kaikista pahin, sillä turhan mukavaksi oloaan tekevä miniponi alkoi omia heti aamusta ruokintapaikan. Se puri ja potki kummankin Lotan ja liian kiltin Lillin suuntaan, kunnes Lotta päätti, etteivät mokomat sintit rupea hänen pihatossaan kekkuilemaan. Möreää mölinää ja yhtä pihkasalvaa vaatinutta nipistystä myöhemmin Peppi jäi nuolemaan näppejään, kunnes Lotta oli ruokaillut omat heinistään Lillin kanssa, jonka jälkeen tammalauma on onneksi saanut välinsä puhtaiksi ja nyt ne ruokailevat kaikki rinta rinnan.
Peppi ei ole siis päästänyt meistä ketään erityisen helpolla, ja siinä on ehkä huomannut parhaiten kaikista hevosistani sen olevan vielä varsa. Lotta ja Lilli olivat kumpikin alusta asti tullessaan varsin kypsiä, hyväkäytöksisiä hevosia, mutta varsalaumasta suoraan tulleella Pepillä olisi vielä paljon kasvettavaa hyvän hevoskansalaisen kenkiin. Onneksi Lilli ja Lotta ovat kumpikin olleet kaiken huomioon ottaen varsin kärsivällisiä varsan kanssa, Lotankin käyttäessä juuri sopivasti voimaa ponin ruotuun laittamisessa. Ja uskon siihen, että näin älykäs poni varmasti oppii kyllä nopeasti talon tavoille.

☆☆☆  

valjakkoajovalmennus 14.09.2022 © Siiri

Kun oman tilan osto tuli ajankohtaiseksi keväällä, tiesin, että heinien suhteen tulisi toimia heti eikä vasta viidestoista päivä. Niinpä laitoin Facebookkiin ilmoituksen, että voisin joko ostaa suoraan pellolta heinää valmiiksi paalattuna joltain heinäntuottajalta tai vaihtoehtoisesti vuokrata pellon ja hoitaa palaamisen itse. Ei aikakaan, kun nuorelta naishenkilöltä kuulostava nainen soitti rimpautakseen, että hän voisi vuokrata useammankin pellon ja tarpeen vaatiessa hänen vaarinsa voisi olla apuna niittotöissä.

Hyvän heinäkesän myötä Anniina sekä hänen vaarinsa tulivat hyvin tutuiksi, kun huhkimme heidän heinäpelloillaan useita päiviä juhannuksen jälkeen. Koska Anniina vaareineen auttoi meitä pelloillaan pyyteettömästi eikä he suostuneet ylimääräiseen rahalliseen korvaukseen, ehdotin naiselle josko pitäisin hänelle vaihtokauppana muutamia yksityisvalmennuksia.

Ja sehän tuntui iloiselle, nuorelle Anniinalle sopivan.

Kun saimme kesän lopussa aikataulut yksiin, ajoin kohti Seljaniemeä jossa olin luvannut treenauttaa naista minimaalisen shetlanninponin kanssa. Ihana Peppi-poni olikin tullut jo tutuksi heinäpellolla käydessä, sillä Anniinan vaari tuntui kuljettavan ponia mukanaan kuin koiraa - jollaisesta se kyllä kokonsa puolesta olisi hyvin mennytkin.

Valmennuksen aluksi teimme ihan tavanomaisia harjoituksia; kokeilimme että ratti ja jarru toimii, Peppi kääntyy vasempaan ja oikeaan ja malttaa porskuttaa hetken suoraankin. "Mä en voi sille mitään, että mua naurattaa ihan hirmuisesti kun se töpöttää tukka tötteröllä täyttä häkää etenpäin." nauroin ohjastajalle, jonka matka taittui shetlanninponin kyydittämäksi ennätysvauhtia.
Valmennuksen edetessä teimme taivutusharjoituksia kahdeksikolla siten, että Pepin piti pääty-ympyrällä myödätä pehmeälle niskalle myötäasetukseen ja suunnanvaihdoksen yhteydessä Anniinan piti pitää huolta siitä, että Peppi ehtii suoristua ennen uutta asetusta toiseen suuntaan.
"Oikein hyvä. Se vähän tahtoo huiputtaa sua ja kääntää herkästi pelkän niskan sisälle, niin varmista että se tulee turvastaan asti sisälle. Vähän jarrutat, ja sitten kutkuttelet ohjalla parempaan asetukseen." ohjeistin ohjastajaa, joka otti heti neuvosta koppia.
Pikkuhiljaa, kun Anniina malttoi pyytää Pepiltä taipumista rehellisesti loppuun asti, näytti valjakon kulku jo varsin mallikkaalta.
Siitä, mistä yllätyin totaallisesti, oli tämän pienen ponin laukka. Se oli äärettömän tasapainoista, tahdikasta ja siinä oli sopivasti voimaa. "Mä oon oikeasti aika yllättynyt. Yleensä nämä jaksaa juuri ja juuri laukata kärryjen edessä, mutta sehän menee kuin vettä vain." naurahdin ohjastajalle, joka näytti hyvin ylpeältä ponistaan. Syystäkin.
Valmennuksen loppuun harjoittelimme hieman vastalaukan nostamista, joka ei ole se yksinkertaisin juttu kärryiltä käsin, mutta joka haastaa sopivasti sekä ohjastajaa että hevosta. Ja erityisesti vahvistaa ja notkistaa hevosen lihaksistoa.
"Ihan mieletön! Vau. Kehu sitä maasta taivaisiin." hurrasin kentän laidalta, kun Peppi nosti vastalaukan muutaman toiston jälkeen kuin vanha konkari. "Ei treenata tänään enää enempää, kun se tekee noin hyvällä sykkeellä. Sä voit jatkaa näitä nostojen hiomista kotitreeneissä ja hiljalleen nostaa vastalaukan matkaa, se tekee hyvää koko kropalle." hymyilin ohjastajalle.