Esittely

"Silkkaa hulluutta", vaari puuskahti. Niin, niin oli, Anniina myhäili. Silti siinä se nyt oli, kauppakirja iän ikuisesta Seljanniemestä, ihan omasta maatalosta, jonne sieti nyt ostaa hevosen. Siis heti, kunhan navetta olisi kunnostettu ja aidantolpat lyöty paikalleen...

Anniinan unelma Seljanniemi on jo siis pitkän historian taakseen kätkevä maalaistalo, jonka vintiltä löytyy varmasti pölyn lisäksi vielä paljon luurankoja ja sodanaikaisia rakkauskirjeitä. Ensitöikseen Anniina vietti tilalla pitkiä päiviä kunnostaen asuinrakennuksen sellaiseen kuntoon, että siellä sieti asua (eli tässä tapauksessa katto piti vettä, leivinuuni lämmitti ja kaivon puhkiruostunut saavi oli uusittu), ja ennen kuin päätalon remontti oli puolivälissä, oli vanhasta navetasta jo tehty pihatto räsymatto-ovineen. Silloin Anniina uskalsi ottaa ensimmäisen hevosensa, ja kaikkihan tietävät, että ensimmäistä seuraa aina seuraava.

Anniinan hevoset siis viettävät varsin rentoa arkea pihatoksi kunnostetussa navetassa. Läpikulkuisen navetan molemmilta ovilta löytyy kyllä vanhat puuovet, mutta toinen on pääasiassa auki aina sään salliessa tarhan puolelle. Lisäksi löytyy vanha kunnon ramppi vintin ovelle, joka on käytössään heinävinttinä sekä pienenä ihmisten leponurkkauksena.
Navettaan on tehtiin kunnostuksessa kuusi karsinaa, joista puolet ovat tyhjillään. Navettatallista löytyy nykyään kaikki modernit mukavuudet, kuten juokseva vesi, kohtuullinen lämmitys ja valaistus. Pahimpina pakkas- ja sadeöinä hevoset yleensä suuntaavat itsenäisesti iltaruokiaan odottamaan sisälle karsinoihinsa, mutta tarvittaessa Anniina ohjaa ne suojaan ja lukitsee tarhanpuoleisen oven. Muuten tallin asukkailla on aika vapaa kulku tarhan ja tallin välillä; ovien välittömässä läheisyydessä on sen verran kivilattiatilaa, josta tehtiin heinillä pehmustettu lepuupaikka sisälle syystä tai toisesta hakeutuville hevosille.

Koska tilaa on sen verran runsaasti, Anniina vuokraa pääasiassa viljelyskelpoisia maita. Yhden pellonriekaleen hän kuitenkin säästi ja päällysti reilulla hiekkakerroksella, ja teki näin itselleen pienen, mutta asiansa ajavan kentän. Estekalustoa löytyy tilalta jonkin verran, pääasiassa vanhoista heinäseipäistä taiteiltuja puomeja ja itsetehtyjä runkoja, ja ne löytyvät kentän vierestä vanhasta aitasta, josta löytyy vähän muutenkin kaikkea. Koulukirjaimet Anniina on naulannut itse kentän aidantolppiin kiinni. Anniinalle tärkeää oli myös saada kenttä käyttöön talvisin ja iltaisin, joten kentän viereen vedettiin simppelit valotolpat, joiden kämäinen valo näyttää tietä juuri sopivasti.

Maneesia tilalla ei ole, mutta tarvittaessa läheinen ratsastuskeskus on vuokrannut sellaista suolaiseen hintaan. Joskus on vaan pakko päästävä halliinkin...
Muita ratsastuspuitteita ei kuitenkaan puutu, sillä Seljanniemen maihin kuuluu useampi hehtaari metsikköistä rannikkoa. Siellä risteilee niin kallio- että hiekkarantaista reittiä, jossa kesäisin on hyvä uittaa ratsujaan että itseään. Syksyisin niitetyille pelloille pääsee laukkaamaan, ja maille risteilevän pururadan vieressä kulkeva soratie vedetään talvella sovitusti hiihtoseuran koneistolla sopivaksi talviratsastukseenkin. Ja sen viereisen pururadan valot loistavat valoa juuri täydellisesti siihen ratsupolullekin.

Henkilöesittelyt

Anniina Paju, 23 vuotta, seikkailee pääasiassa melko erakkona hevostensa kanssa. Isältä peritty omaisuus toi Anniinan aikanaan Seljanniemen omistajaksi rankan avioeron jälkimainingeissa, ja ainakin toistaiseksi Anniina tahtookin pysytellä omissa oloissaan.
Anniina on ollut polvenkorkuisesta taaperosta asti ponityttö äidin siirrettyä pallon tyttärelleen, ja on Anniina aikanaan omistanutkin pari kilpaponia. Äidin kuitenkin lähdettyä juuri ennen Anniinan teini-ikää ja isän kuoltua muutama vuosi myöhemmin syöpään isovanhemmilleen muuttanut silloinen teini joutui luopumaan poneistaan. Poikaystävän, myöhemmin aviomiehen ja nykyisen eksän tultua kuvioihin Anniinan hevosharrastus jäi miehen viedessä naista mieluummin ulkomaille kuin lannanhajuiselle tallille, ja lyhyen ja myrskyisän avion jälkeen Anniina otti ohjat takaisin käsiinsä ja aloitti harrastuksen uudelleen aikuisten tunneilla. Siitä hyvin pian nuori nainen oli valmis omistamaan jälleen hevosen ja lähtemään kilparadoille, ja sillä tiellä tässä nyt ollaan.
Anniina on aina ollut varsin kilpailuintoinen harrastaja, hieman yllättäen ehkä huomioon ottaen, että tämä on varsinainen erakkoluonne muuten. Kisaaminen on kuitenkin aina ollut Anniinalle se tavoite, kriteeri hevosissa, joten ei ihmekään, että entinen esteratsastaja päätyi ostamaan ensimmäisenä esteratsun. Nykyään Anniina on kuitenkin laajentanut koulu- ja valjakkoajokentille asti, sillä vaihtelu virkistää. Poniratsuilleen nainen on palkannut pari paikallista ponityttöä liikutusta ja kilpailuja ajatellen. Jotkut ne vaan saavat serotoniininsa koko kisatouhusta alusta loppuun.
Anniina on persoonana hyvin hiljainen, ehkä jopa huomaamaton. Hän on varsin suorasukainen, täräyttelevä tyyppi tuttavilleen, mutta kuitenkin ihan mukava sellainen, ja kohtelias. Pitkä ja hoikka nainen pukeutuu mieluiten villasukkiin ja vanhaan tuulipuvuntakkiin suoraan kasikytluvulta. Nainen viuhtoo kotonaan tavallisissa kumisaappaissa, joita niitäkin on kertynyt eri kuoseissa eteiseen.

Hiihtoseuran latukonekuski, Pyry Pihkamäki alkaa myös olla melko tuttu kasvo Seljanniemessä. 26-vuotias nöpönenäinen, villien kutrien taakse piiloutuva pisamaposkinen mies on auttanut yhdessä jos toisessakin asiassa Anniinaa aina Seljanniemen perustusvuosista alkaen. Vastavuoroisesti Anniina auttelee taas Pyryä parhaansa mukaan, ja moni kaksikon tunteva kuhiseekin parin selän takana ja on laittanut bingon pystyyn yhteenlyöttäymisen aikataulusta. Toistaiseksi Pyry kuitenkin edelleen raahataan kavereidensa toimesta paikalliseen baariin viikonloppuisin saman naiskattauksen eteen, vaikka välillä tämä on karannut opettelemaan kutomista Anniinan seuraksi lauantai-iltojensa ratoksi.

Anniinan vaari seikkailee joskus tarinoissa apuna tilalla ja puhelimen toisessa päässä. Muut kunniamaininnat menevät paikallisen hiihtoseuran miehille, nimeämättömälle eksälle ja paikallisen pankkihaaran managerille ja kollegalle.

Hevosten lisäksi tallillamme juoksee kaksi hiirikissaa; nyt jo hoidetusta villiintyneestä kissapopulaatiosta pelastettu oranssi kolli Viiru ja harmaavalkoinen Vilma. Kumpikin kissoista on leikattu.
Viiru on kaksikosta selkeästi aktiivisempi ja se vilahteleekin siellä täällä. Kolli on varsin utelias, ja pyöriikin useimmiten heti jaloissa. Vilma puolestaan on huomattavasti nautinnonhaluisempi otus, ja sen tavoittaa useimmiten kehräämästä takan päältä.

kaikki kuvat © Pixabay