Mustikassa

Olin luvannut vaarille tekeväni mummun reseptillä mustikkapiirakkaa pienenä vaivanpalkkana siitä, että tämä aiemmin avitti pelloilla niitossa kanssani erästä hevostilallista pariskuntaa, Siiriä ja Samulia. Tämä luonnollisesti tarkoitti sitä, että minun oli lähdettävä vaarin kanssa mustikkaan, koska enhän minä nyt voinut vaan laittaa palkansaajaa yksin poimimaan piirakkamarjojaan. Pelkkä ajatus jo hiosti, sillä lapsuudessa ja teini-iässä vaarin kanssa tehdyt marjastusretket olivat tuntuneet aina työleiriltä, jonne lähdettiin jo ennen aamukahdeksaa ja lähdettiin vasta, kun viimeinenkin seitsemästä marjasankosta oli täytetty piripintaan, mutta mitäpä sitä ei rakkaidensa eteen tekisi. Ja mustikkapiirakan.

Elokuun aamu valkeni kuumana, kun nousimme autosta. En kuitenkaan kehdannut riisua pitkähihaista vaarin vintiltä kaivettua retroa tuulipuvuntakkia, sillä ensimmäiset paarmat olivat tehneet läsnäolonsa selväksi. Kaivoin suosiolla hansikaslokerosta hyttysmyrkyn vaarin romistellessa maasturini takakontissa ämpäreitä ja poimureita, ja olin kuulevani vanhuksen mutisevan jotain siitä, että menisi vielä myöhään, kun oltiin vasta kahdeksan jälkeen nyt perillä. Juuri niin kuin muistinkin.

Marjat oli poimittu myöhäiskesän auringon armottomassa paahteessa, pussitettu ja osa pakastettukin. Vaari oli pakottanut minut kanssaan poimimaan ne kaikki seitsemän sankoa mustikkaa pitkälle iltaan, kiukutellut sitten kotonaan porstuassa ottavansa niistä vain kaksi, toivottanut hyvät yöt ja lyönyt oven nenäni edessä kiinni ja säppiin. Näin minulle jäi viisi täyttä ämpäriä marjoja, ja epätoivoisena olin tunkenut niin monta litran pakastepussia pakkaseen, kuin vain suinkin mahtui. Siltikin yli jäi kaksi ämpäriä, ja tuskailin kyllästyväni tältä vuodelta mustikkaan jo ennen joulua. Aamulla kahvien ja aamutallin jälkeen kaivelin mummulta saadun, oikean kellastuneen paperin kaikkien muiden kellastuneiden papereiden välistä, ja käärin villapaidan hihoja, jottei jauho tarttuisi hihansuihin.

Aamu vierähti ohitse huomaamatta; olin pyörittänyt kolme peltiä perinteistä ja kolme vuokaa rahkatäytteistä piirakkaa, ja istuin hikoilemassa nyt jakkaralla leivinuunin kuumentamassa pirtissä. Ja vieläkin marjoja riitti, olin vasta yhden sankon puolivälissä. Mietin jo, että kävisin kippaamassa yhden niistä hevosille pihattoon, koska en minä enää tekisi yhtään ainutta piirasta, mutta tyynnyttelin itseäni, ja päätin, että loput puolet menisivät mustikkapuuroon, viimeinen sanko hilloksi. Saisinpahan jaella joululahjana kaikille kotitekoista mustikkahilloa. Ja ehkä jo ennen jouluakin. Siinä viimeistä piirakkaa odotellessa katselin hajamielisesti uunia, ajattelin tähän hetkeen johtanutta tilannetta, ja sain loistoajatuksen. Kaivelin folion valmiiksi, odotin, että sain kolmannen vuoan ulos, vedin tuhkat ulos ja jätin piiraan jäähtymään. Valitsin jo vähän viileentyneen edellisistä leivoksista, vuorasin sen vuokineen päivineen ja otin avaimet lipaston päältä, suunnaten autolle, jossa asettelin piiraan turvallisesti matkaa varten. Lähetin Samulille viestin tulevani kylään ja tuovani lahjuksia, ja hyppäsin sitten itse kuskin penkille.