Melanges Soprana

virtuaalihevonen - VH17-021-0200


meriitit

"Soppa"


trakehnertamma, 166cm punaruunikko
syntynyt 24.08.2017, iältään 13-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattanut Melange GE
omistaja Juulia Tammitörmä VRL-14618

painoittunut kenttäratsastukseen
kilpailee tasolla CIC4 (Va A / 125 / 120cm)

2 Star Prospect pistein 897


Minun oli aika saatella edellinen kenttäratsuni, puoliveriruuna Porvari, ansaittuun haudan lepoon, ja vaikka itkinkin monta päivää romuluisen ruunikkoni perään, olin myös kiitollinen siitä, mitä se oli minulle antanutkaan. Samaan aikaan valmentajani ja isäni suostumuksellani etsivät minulle jo uutta kilparatsua, koska koin, että kaikki ne kisatut vuodet ruunan kanssa menisivät reisille, mikäli jäisin hevosettomaksi. Porvaria minun ei ollut tarkoituskaan uudella hevosella korvata, mutta isoihin saappaisiin tarvittiin joku, joka jatkaisi siitä, mihin matka oli jäänyt.
Lopulta valmentajani Jani soitti lauantaiaamuna ja kertoi löytäneensä jotakin. Ruunikon trakehnertamman, kokeneen kilparatsun, joka oli Suomessa viettänyt jo useamman vuoden. Kuulosti minun tarpeisiini enemmän kuin hyvältä, joten sovimme koeratsastuksesta.
Arki-iltana hoidettu tapaaminen meni syyskuisen koleissa merkeissä, mutta hyvinhoidettu ruunikko ei tuntunut värähtelevän pieniä viileitä. Huolimatta sen täysiverijuurista Sopaksi kutsuttu tamma oli yllättävän kiltti ja rauhallinen, silti reipas heti vieraallakin ratsastajalla, ja muutamaa viikkoa myöhemmin eläinlääkärin tuodessa hyviä uutisia löimme kaupat lukkoon. 

Soppaa minä aina kehun aivan valloittavan ihanaksi hevoseksi! Sellaiseksi mukavaksi harrastuskaveriksi ja teräväksi kilparatsuksi, jollaista siihen törmätessäni etsin, joka pärjää vähällä ja nauttii yhdessä tekemisestä.

Soppa on jo elinkaarensa aikana tavannut ja kokenut jos jonkinmoista ihmistä ja tilannetta, ja huolimatta täysiverisukuisuudestaan tästä hevosesta on kasvanut varsinaisen tyyni ja kaikkeen sopeutuvainen eläin. Sen kanssa arki ja askareet vietetään aina hymysuissa ja vuoroin toinen toistamme pusutellen, pitkiä harjaussessioita harrastaen ja pesukarsinassa pientä kuplakaaosta aiheuttaen. Sopan kanssa kaikki vaan tuntuu niin hirveän aidolta ja oikealta, ja hevonen itse tuntuu viihtyvän yhtä paljon kanssani tuusaamassa aikeista riippumatta.

Ihanan ja rauhalliseen arkeen sopeutuvan hevosen ohella etsin moniosaavaa ratsua, jolta luonnistuvat kaikki kenttäratsastuksen osuudet kuin vettä vain. Aina yhtä reippaana päivän treeneihin lähtevä, kuuliainen Soppa vastaa tähän ihan täysin. Se on erinomainen koulu-, este- ja maastoratsu, liikkeiltään hieno ja avuille herkkä, esteiden edessä rohkea ja eteenpäinpyrkivä, maastossa heittäytyvä hevonen. Juuri sellainen, niin kuin hyvän kenttähevosen pitääkin olla. Mitäpä sitä turhaan jaarittelemaan.

Soppa on periaatteessa kisauransa jo tehnyt, mutta ostin sen enemmän omaksi opetusmestarikseni. Kokeneena kisahevosena sen kuljettaminen ei tuota mitään ongelmia, ja kaikennäköinen valmistautuminen tuntuu virittävän Soppaa vaan hyvällä tavalla kohti tulevaa koitosta. Kisoissa se tuntuukin olevan hieman tavallista särmikkäämpi ja herkempi pienillekin avuille, mutta voin silti kehua sen olevan hyvin hyppysissäni pienestä piristymisestä huolimatta.

Sukutaulu

Soppa on 2,25-polvinen.



i. San Antonio
x rn 163cm


ii. Faraol de Trans KTK-III, xx mrn 169cm

iii. Transe de MaBoul Gibet xx tprt 158cm

iie. Farao Princess xx trn 168cm



ie. Andine ox rn 151xm

iei. El-Omen Aberk evm ox

iee. Jadeline evm ox




e. Levian Sophoria
trak m 167cm


ei. Kinross Curant trak m 167cm

eii. Kinross Oxford evm trak

eie. Kinross Cara evm trak



ee. Flowervale Supria trak m 167cm

eei. Flowervale Sandro evm trak

eee. Flowervale Supremé evm trak

Kilpakalenteri

Soppa on kilpaillut VRL:n alaisissa porrastetuissa kenttäratsastuskilpailuissa, ajankohtaisen tilanteen voi tarkistaa tamman VRL-profiilista. Kilpailee myös perinteisissä kenttäratsastuskilpailuissa.

02 sijoitusta, joista 00 voittoja
21.09.2022 kutsu / CIC3 / 03/35
23.09.2022 kutsu / CIC3 / 05/35

Päiväkirja

24.09.2022 päiväkirjamerkintä © omistaja

Olin Sopan onnellinen omistaja nyt suunnilleen kuukauden ajan, ja en voinut kuin kehua sitä kaikille niille poloisille, jotka siitä erehtyivät kysymään. Vaan olihan se nyt itse täydellisyys; kaikkeen tyytyväinen ja helppo hevonen.
Se sopeutui ehkä liiankin hyvin uuteen kotitalliinsa, siis Porvarin vanhaan vuokrakarsinaan, sillä jo viikon jälkeen valmentajani Jani ehdotteli, että ilmoittaisin meidät kilpailuihin.
"Minusta te voitte jatkaa suoraan kisakentille, mitä sitä turhaan hissuttelemaan", mies tuumasi, ja vaikka minä aluksi epäröinkin, onko sitä nyt oikeasti järkevää lähteä samantien kenttäradoille, olimme jo ilmottautuneet tunnin jälkeen tallikahviossa. Seuraavat pari viikkoa minun vatsassani tuntui kutittelevan kokonainen parvi perhosia valmistautuessani tuleviin kisoihin, mutta Soppa ei ollut moksiskaan minun hermoiluistani.
Kilpailut lopulta tulivat ja menivät, ja vaikka kokenut kenttäratsastaja olenkin, jännitin ensimmäisenä päivänä ihan hirmuisesti suorituksia. Mistä minä tiesin, miten Soppa loppumetreillä käyttäytyisikään, en mistään. Turhaan epäröin, sillä Soppa vanhan konkarin tavoin vei minua melko itsenäisesti läpi suoritusten, ja kolmosen ruusukehan sieltä napsahti. Toinen kisapäivistämme meni jo rennommissa merkeissä minun nyt luottaessa Soppaan enemmän, ja sijoituimme kokonaistuloksissa viidensiksi. Kisamatkalle tueksi ja yhden miehen kisatiimiksi lähtenyt Jani uhkaili tavaroita pakatessamme, että ilmoittaisi meidät heti seuraaviin kisoihin, kunhan ehdittäisiin ajaa kotiin. Jotain kuuman raudan takomisesta se siinä selitti, mutta minä keskityin Soppaani, ja sen pehmoisen turvan pusutteluun.

Sopan kuvat © scirlin, kiitos!
Sopan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita